Seitsemäs? hmm?

Selitys/selitykset ovat hyvin yksinkertaiset:

1. oikea nimeni tulee listassa vasta kuuden "lempinimen" jälkeen. Tuttaville, perheenjäsenille, opettajille ynnä muille on käsittämättömän vaikeaa kutsua minua Eliisaksi. Se on asia joka ei vain luonnistu keneltäkään. Ihmiset, kuten opettajat (kyllä hekin ovat vain ihmisiä) yrittävät toki kutsua minua omalla nimelläni, mutta joko nimessäni on yksi i-kirjain heille liikaa tai yksi i-kirjain liikaa SEKÄ yksi s-kirjain liian vähän. Lisäksi nimeni on nimeltä mainitsemattomille henkilöille liian "epäsuomalainen" tai muuten vaan almanakassa rivillä, jonka yli kaikki hyppäävät tahallisesti tai tahtomattaan, joten olen ollut muutaman kerran myös Elina... mmm onhan siinä 4 kirjainta oikein...
Muille, kuten ystävilleni olen ensisijaisesti Lellu, toissijaisesti Ellu, sen jälkeen tulee sattumanvaraisella järjestyksessä lempinimet: Elluusa, Lälly ja Elaisa. Joskus olen päässyt jopa niin pitkälle tässä projektissani, (jota kutsun kaikessa... noh... pituudessaan "kieltäydy tottelemasta lempinimiä, ehkä he ajan myötä oppivat oikean nimesi" -projekstiksi) että sain lempinimen "ihan vaan Eliisa". Muutaman kerran olen ruoskinut itseäni ja hakannut päätä seinään kiroten, että osaan sanoa oman nimeni lisäksi nuo kaksi kirottua sanaa "ihan" ja "vaan".
Mutta hei no hätä, jos päättäväisesti kieltäydyn tottelemasta näitä kuutta aiempaa lempinimeä, joku saattaa vahingossa seitsemäntenä oljenkortenaan käyttää nimeä "Eliisa". Tätä nimeä tottelen.

2. Toinen syy miksi olen "7th":
Tulen äidin "the most important people in my life" -listassa vasta seitsemäntenä. Syynä ei suinkaan ole suuri lapsikatras, jolloin voisin syyttää sisaruksiani äitini huomion varastamisesta. Ei suinkaan. Syy on yksinkertainen. Tätä angstia tasapainottaakseni voin kertoa, että myös isäni (äidin mies... he todellakin ovat vielä naimisissa) kärsii tästä listasta, mutta sijoittuu silti huomattavasti minua paremmin listalle.
Lista menee suurin piirtein näin:

#1 Tiina (äitini sisko, samalla myös paras kaveri, sielunsisko ja the most important person)
#2 Joonas (veljeni, äidin silmäterä, koko äidin suvun silmäterä ja suvun valkea lammas)
#3 Iskä (aviomies,vasta kolmantena, mutta mitalisijoilla silti, joten kunnioittakaamme häntä)
#4 Kiti (varmasti toinen äidin parhaista ystävistä, jos äiti asuisi yhdessä kitin kanssa, eivät kumpikaan kuolisi koskaa, sillä nauruhan pidentää ikää ja äidin ja Kitin kanan kätkätystä ei kestä kuunnella kauaa)
#5 Debi (koiramme, jonka minä halusin perheeseemme. Onhan se mukava koira, mutta olisin tällä hetkellä sijalla #6 jos koiraa ei huushollista löytyisi)
#6 Työpaikka ja kaikki ne jotka sielä työpaikalla hengaavat niin potilaat kuin työntekijät (sen sijaan että minä olisin tässä, on tässä äidin intohimo - työnteko!)
#7 Minä (hieman yli murrosiän, ylipainoinen, rasittava, jatkuvasti turhasta inisevä kakara, joka olisi pitäny kolmevuotiaana heittää komeroon pelkän keksipaketin ja vesilasin kanssa ja toivoa että kuolisi hiljaa, muttei hitaasti! Elastushan maksaa pirusti eikä mitään saa takaisin!)

3. Ihmisten mielestä olen mukavan näköinen tyttö, joka ei arvostele ja jolta tulee aina fiksua kommettia... No, on niitä ihmisiäkin jotka ovat jaksaneet katsoa naamaani kohta kymmenen vuotta (perheenjäsenet miinustetaan), mutta rehellisesti sanottuna viimeistään 7:nnen keskustelun jälkeen ihmiset toteavat minun olevan itsesäälissä kierivä pikku paska, ja kaiken lisäksi huumorini on aivan liian sarkastista heidän makuunsa, joskus on jopa vaikeaa erottaa olenko sarkastinen vai vain säälittävän tosissani. Nyt olen sarkastinen... Välillä ei tarvita kuin vain 7 minuuttia ja ihmiset ovat vakuuttuneita etteivät halua tuntea minua. Olen myös ollut paikalla silloin kun kävelin ensimmäisen kerran uuden lukioni "pitkät" käytävät läpi seitsemässä sekunnissa ja bongasin ainakin 7 ihmistä jotka katsoivat minua päästä varpaisiin nenänvarttansa pitkin, suurin osa näistä ihmisistä on silmissäni snobeja. Sehän riippuu aivan sinusta haluatko poistaa liikanimen itsestäsi.

4. pidin koulunkäynnistä (huom. koulunkäynnistä, en läksyjen teosta tai aikaisista aamuista) seitsemän vuoden ajan. mukaan laskin esikoulun, koska rehellisesti sanottuna seitsemännellä luokalla koko shitti maistui puulta. En ala kirjaimellisesti sanottuna osoittelemaan ketään ja syyttämään heitä tästä innostuksen lopahtamisesta, mutta JJ (rehtorimme, joka hallitsi kovemmanluokan puheet [aivan varmasti niin kuivat puheet olisi kelvanneet itse Halosellekin] muttei osannut mitään muuta) olisi toki voinut harkita pidempään yhdistääkö kuvia- ja liikkaluokkaa, se kun on pelkällä maalaisjärjellä pääteltävissä, että kuvisluokka tulee olemaan täynnä pelkkiä elämänhaluttomia ernuja siveltimet kädessä ja liikkaluokka elämänhaluisia ernuja jääkiekkomailat kädessä. Kyllä sitä nyt idiootimpikin tajuaa että jääkiekko maila takaraivossa sattuu perkeleesti enemmän kuin sivellin. Itse olin elämänhaluton ernu sivellinkädessä, kadun valintaani näin jälkikäteen ja jo ensimmäisen viikon jälkeen syvästi!
Muistan hyvin ensimmäisen koulupäivän (vuosi 1999) kun pukeuduin kukkamekkoon ja väänsin ne tiimarista ostetut pinkit ja niin ihanat kumit ja kynät reppuuni (ymmärrän hyvin miksi ne tiimarin tavarat ovat pinkkejä ja täynnä glitteriä, höyheniä ja söpöjä possunpäitä, pakkohan oikeesti lapset on saatava manipuloiduiksi että koulunkäynti on KIVAA!) ja poseerasin ulko-oven edessä korviin asti ulottuva hymy nassullani! Huoh niitä aikoja... silloin muksutkin olivat tyhmempiä ja muksujen näköisiä, meikkaamaankin alettiin vasta ylä-asteella. Kuulostan joltain nelikymppiseltä kurttuselta ämmältä, hyi!

5. Kun nyt koulusta alettiin puhumaan niin voin kertoa inhoavani Matematiikkaa. Aloitin muka lukiossa pitkän matematiikan, kävin viisi kurssia kunnes ennen viidennen kurrsin kurssikoetta luovutin, siis mitä? Vektorit? wtf? keräsin vain vitosia perä jälkeen ja toivoin että koen valaistuksen... En siis kokenut joten annoin olla! Mutta jotta saisin joskus kerrottua mikä seiska matematiikkaan on piilotettu. Ei, en ole lukenut seiska-juorulehteä matematiikan tunnilla jos se on arvauksesi. Mutta osaan kertotaulut seiskaan asti täydellisesti, sen jälkeen on totaalisen hämärää. Todellisuudessahan osaan vielä 10:kin kertotaulun mutta sen nyt osaa jokainen tokalta luokalta pois päässyt.

6. Kuudes ja luultavasti kaikkein tylsin syy on se että raivostuessani lasken kymmeneen, tai siis aloitan laskemaan kymmeneen. Itsehillintäni on kuitenki niin jumalattoman paska, että viimeistään seitsemän kohdalla alkaa räyhääminen, tätä ilmiötä isäni kutsuu hyeena -ilmiöksi. Selitys tälle hyeena -ilmiölle löytyy tästä lauseesta jonka osaan ulkoa ja itseasiassa opin ensimmäisellä kerralla, koska se on niin raivostuttava: "aina ku sulle sanoo jotain mikä ei miellytä niin sä hyökkäät kuin hyeena vastaan ja ärjyt ja karjut niin ettei muut kuule edes omia ajatuksiaan!". En siis osaa/pysty laskemaan seitsemää pidemmälle koska luonteeni on pahin viholliseni!

7. Seitsemän on onnenlukuni, ainakin siinä tapauksessa että seitsemännen päivän jälkeen viikko viimein vaihtuu seuraavaan ja taas ollaan lähempänä vapautta!  Lisäksi viikon seitsemäs päivä on mukavin, sikäli mikäli jos viikko alkaa sunnuntaista, minun tapauksessani se ei ala, joten näitä syitä on 8 sijaan vain seitsemän, tosin sehän natsaa! Halusin mainita lauantain lempipäiväkseni vain jotta tietäisitte minusta enemmän kuin seitsemän asiaa!

Olen siis Eliisa seitsemäs. On muuten aika hyvä luku, jos olisin Eliisa Kuudes tai Eliisa Kahdeksas se kuulostaisi jo siniveriseltä hommalta!

Tiedän kyllästyit lukemiseen jo seitsemännellä rivillä, mutta jos pääsit tänne asti niin jätä edes kommenttia jotta voin kiittää ja kumartaa sinua, palvomaan en kuitenkaan ryhdy!